perjantai 31. heinäkuuta 2015

Brita kakkua

Äitini kävi viikonloppuvieraanamme pari viikkoa sitten ja koskapa oli parahin mansikka-aika niin päädyttiin kokeilemaan kaikkien kehumaa mansikka-Britaa. En ollutkaan tätä ihanuutta koskaan aikaisemmin kokeillutkaan. Ja viimeiseksi kerraksi ei jää.



Ohje on ihanan ystäväni blogista.
Täytteenä mascarpone-kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.
Mantelilastuja ei kaapistani löytynyt, joten ne jäi tästä omasta versiostani pois.

Pohja
125 g voita tai leivontamargariinia
1 dl sokeria
3 kpl keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kevytmaitoa
 
Marenki
3 kpl valkuaista
1 1/2 dl sokeria
(0,75 dl mantelilastuja)
 
Täyte
1 prk (250g) mascarpone tuorejuustoa
1 prk vispikermaa
sokeria (+vaniljasokeria)
 
Vaahdota rasva ja sokeri.
Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Voitele leivinpaperi. Levitä taikina sen päälle uunipannun kokoiseksi levyksi.
 
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri vähitellen joukkoon. Kun seos on jäykkää ja kiiltävää, levitä se pohjataikinan päälle puhtaalla taikinakaapimella.
Ripottele päälle mantelilastut.
Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa.
Anna jäähtyä.
 
Vaahdota kerma. Sekoita mascarpone kermavaahdon joukkoon.
Lisää sokeria/vaniljasokeria maun mukaan.

Puolita jäähtynyt kakkulevy. Nosta toinen puolikas tarjoiluvadille.
Levitä päälle noin puolet täytteestä ja osa mansikoista (kokonaisina tai pilkottuina).
Nosta toinen kakkulevy päälle. Levitä loput mascarpone-kermavaahdosta ja koristele mansikoilla.
Tarjoa kakku heti.










Lettuja kesäviikonloppuna

Tässäpä maistiainen mahtavan mökillä vietetyn kesäviikonlopun herkusta.
Koko viikonlopun sääkin oli aivan mahtava, harvinaista tälle kesälle.
Letut on tehty Pirkan peruslettu reseptillä (ei mitään erityistä muurinpohja -säätöä) ja gluteenittomat samaisesta osoitteesta. Gluteenittomat tehtiin samalla maidottomina, nesteenä kivennäisvettä ja kauramaitoa.


Lettuja täytettiin alkuun suolaisilla täytteillä ja herkuttelua tietysti myös mansikkahillolla ja kermavaahdolla.

Meillä kaikilla on ihanat muistot tuosta viikonlopusta!


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Rippikakku tytölle

Ihanan ystäväni esikoinen on kasvaa hurahtanut jo rippityttö -ikään ja tänä kesänä rippijuhlia vietettiin.
Kakun speksit: valkoinen kakku, punaiset ruusut ja reunaan pitsiä, joka on haalean mintun väristä - samaa väriä kuin neitokaisen juhlamekossa.


Kakkupohja on sienikakkupohja.
Täytteinä on hyydytettävä mangotäyte ja sitruunatäyte. Sitruunatäytteen tein 2dl kermavaahdosta ja valmiista sitruunarahkasta. Lisäsin maun mukaan sokeria ja 3kpl liivatelehtiä (ensin kylmässä liotetut sitten sulatettu tilkaan appelsiinimehua).
Kuorrute ja koristeet on sokerimassaa.













Rapeakuoriset gluteenittomat sämpylät

Olen tehnyt moneen moneen kertaan näitä alun perin Sikke Sumarin resepteistä olevia sämpylöitä. Ne on niiiiiin ihania!
Muutama viikko sitten bongasin Hesarin Torstai liitteestä gluteenittomien sämpylöiden reseptin, joiden esikuvana on tuo samainen resepti.
Otin reseptin talteen kun tiedossa oli hyvä tilaisuus testata näitä kriittisellä rakkaista läheisistämme koostuvalla keliaakikko raadilla.
Raati kehui kovasti, ihanaa saada tuoretta leipää. Lapsille kannattaa ehkä pitää sämpylöitä esim. muovipussissa niiden jäähdyttyä, jotta kuori ei olisi ihan niin rapeaa.


n. 12 sämpylää

3/4 palaa tuorehiivaa
5 dl vettä
2 tl suolaa
4 dl tattarijauhoja
4 dl kaurajauhoja

pinnalle: kaurahiutaleita

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola.
Lisää jauhot sekoitellen.
Taikinaa ei vaivata, se saa jäädä löysäksi.
Peitä taikinakulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä.
Laita kulho jääkaappiin yöksi.
Seuraavana aamuna vuoraa pelti leivinpaperilla ja nostele sille lusikalla taikinakekoja.
Ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
Paista sämpylöitä 230 asteisessa uunissa 25 minuuttia.
Älä peitä uunista ottamisen jälkeen, jotta kuori pysyy rapeana.