lauantai 18. tammikuuta 2014

Nakki-perunasosevuoka, älyttömän helppoa arkiruoaa

Mulla tulee sähköpostiin kerran viikossa Valion arkiruokalista. Sieltä tulee silloin tällöin bongattua jotain kokeiluun. Tämä ohje tuli reilu puoli vuotta sitten. Alkuperäinen ohje löytyy täältä, olen itse ohjetta vähän vielä mukaillut. Teen mm. muusin perunoista vaikkakin joskus kyllä voisi tässäkin oikaista ja käyttää pakastemuusiaineksia.
Jos olet esim. viikonloppuna tehnyt ison annoksen perunamuusia ja sitä jäi vielä jäljelle niin käytä tähän.


n. 1kg perunoita
1 prk Valion maustettua ruokakerma Kipparia
1 pkt (10kpl) kuorettomia nakkeja
mustaa pippuria myllystä
(sinappia)

Keitä perunat kypsiksi ja survo muusiksi.
Lisää ruokakerma.
Pilko nakit ja lisää muusin sekaan.
Rouhi pippuria myllystä, sekoita kunnolla ja maista. Lisää suolaa tarvittaessa. Itse olen todennut, että maustettuja ruokakermoja käytettäessä suolaa ei usein tarvitse enää lisätä.
Lisää halutessasi hieman sinappia.
Voitele uunivuoka ja kaada seos siihen.
Paista 225 asteisen uunin keskiosassa n. 25 min eli kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Tarjoa salaatin ja esim. ihanien rakuunaporkkanoiden kanssa.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti