tiistai 26. kesäkuuta 2018

Mehevä sitruunakakku

Vuosi sitten Pääsiäisenä mökillä oli mietinnässä mitä herkkua ex-tempore tekisi. Sitruunat sopivat Pääsiäiseen niinpä päädyin googlailemaan sitruunakakun ohjetta.



Ohje löytyy täältä.
Tämä kakku on huisan helppo ja ah niin mehevä kostutuksensa johdosta.
Suosittelen kokeilemaan!




Kinuskikakku

Työkaverini halusi tarjota tiimilleen 30 vuotis synttäreiden kunniaksi omaa lemppariaan eli kinuskikakkua.
Itse en ole kinuskikakkuja juurikaan tehnyt ja kinuskin keittäminen jonkin verran jännitti. Tein kinuskin laktoosittomasta kermasta ja ihan täysin nappiin ei koostumus omasta mielestäni mennyt, vaikkakin kakku oli oikein hyvän makuista ja teki kauppansa viimeistä pisaraa myöden.


Täytekakun pohja on sienikakkupohja.
Täytteitä en muista mitä olivat, kakun tekemisestä kun on jo puolitoista vuotta.
Kinuskissa on 2dl vispikermaa, 1 dl hienoa sokeria ja 1 dl fariinisokeria, joita keitetään miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Lopuksi lisätään nokare voita.







Kuka tassutteli kääretortun yli?

Viime kesänä Dronnarin Täyttis kampanjan yhteydessä K-ruoan sivuilla oli ohje "lehmä"kuvioidusta kääretortusta. Meillä oli vuosi sitten kesälomalla 4kk ikäinen koiranpentu niin pitihän tuosta sitten vääntää kääretorttu, mihin tuli koiran tassujen kuviointia.


Ohje on siis K-ruoan ja löytyy täältä.
Täytteenä meillä oli muistaakseni joku makurahka.



maanantai 25. kesäkuuta 2018

Shakkilautakakku vol 2

Rakas kummipoikani on huikea shakkimestari - jo useampia Suomen mestaruuksia ja osallistumiset mm. Euroopan mestaruuskisoihin ja turnauksiin pitkin poikin Suomen maata.
Vuotta aiemmin tein shakkilaudasta ensimmäisen version.
Tämän kertainen 7 vuotiaan kakkutoive muuttui aivan viime metreillä shakkilautaan, joten äitinsä kanssa päädyimme, että kakussa käytetään oikeita nappuloita, sokerimassasta tehtynä ne kun eivät lyhyellä aikataulla ehtineet kunnolla kuivua kestääkseen kuljetuksen ja tarjoilun. Toimi kyllä pikaratkaisuna näinkin.











Banaanikakku

Työkaverini pyysi yllätykseksi miehensä syntymäpäiville banaanikakkua, vastaavaa millaisia kaupasta saa, niistä kun syntymäpäiväsankari niin kovasti tykkää. Oh my, oh my, enpä ole banaanikakkua koskaan maistanut, mutta etäisesti muistan joskus sellaisen kaupassa käpykakkujen vieressä nähneeni.
Kakun piti olla gluteeniton, jotta kaikki vieraat saivat sitä syödäkseen.


Reseptiä tähän en enää tarkalleen muista. Gluteeniton kääretorttu, jonka täytteenä on banaaninmakuista täytettä ja rullattu torttu on aseteltu banaanin malliin.
Kakku on kuorrutettu sokerikreemillä, jonka päällä on keltainen sokerimassa.

Ja lopullinen tuomio oli, että WAU, kyllä oli aivan kuin kaupan banaanikakut.
Joku vieraista oli kuulemma myös sitä mieltä, että saisin jo jättää nämä konttorihommat ja ryhtyä vaan kakkuja tekemään 😊
Kiitos, kiitos😂


Harry Potter kakku vol 2

Minulta pyydettiin ihanan neitokaisen kymppi vee syntymäpäiville Harry Potter kakkua. Olen tehnyt melko vastaavan kerran aikaisemmin. Tämä kakku on gluteeniton ja maidoton.
Loitsukirjan koristeet on sokerimassaa ja hieman kultatomua.





 




Yllätyskakku macarons koristein

Vietimme nelivitosiani Singaporessa ja ennen sinne menoa sain toiveen että eikös tällainen yllätysten kakku olisi makoisa. No ei muuta kuin ranskalaisia pastilleja tuliaisiksi ja paikan päällä macaronseja kaupasta ostamaan.
Ranskalaiset pastillit on piilotettu kakun sisään ja leikatessa kivasti sisältä valuivat esiin.








Kakkupohjana on sienikakku ja täytteenä mansikkahilloa ja kermavaahtoa.


Suklaakakku suklaavalumin koristeltuna

Blogini laahaa pahasti, postauksissa on ollut taukoa pari vuotta ja tänäkin aikana on kakkuja syntynyt. Tässä kuvia suklaakakusta, jonka tein testatakseni suklaan valumista kakun koristeena, jollaista olin suunnitellut ystäväni syntymäpäiväkakkuun.
Valitettavasti tähän en enää reseptejä muista, sen vain, että kakkupohja on suklaakakkua, täytteenä jotain suklaista kuten myös kuorrutteena. Kakun päällä on suklaarouheen lisäksi pensasmustikoita ja tuoreita mansikoita.
Ja sitten kuvia makupaloiksi.








Gluteeniton kakku Itsenäisyyspäivään

Suomi100 Itsenäisyyspäivän juhlintaan osallistui myös joukko lapsia (ja lapsenmielisiä), joista osalla on allergioiden takia tarve gluteenittomalle ja maidottomalle kakulle peruskakun lisäksi.
Ja varsinainen överikakkuhan siitä tuli (ja makea sellainen...).


Kakkupohja on gluteeniton sienikakkupohja.
Täytteenä mangoa ja mansikkaa maidottomana.
Kakku on kuorrutettu kuumamarengilla.
Ja kakun päällä överisti kaikenlaisia tikkareita ja karkkeja.












Itsenäisyyspäivän kakku Suomi100 juhlintaan

Meillä oli jo pikku hiljaa perinteeksi muodostuneeseen tapaan Suomi100 Itsenäisyyspäivänä vieraita Karjalanpaistilla. Ja jälkiruokakahville piti toki jotain makeaa kehitellä. Sini-valkoista tietenkin.
Ja tällaisen sain sitten aikaiseksi.


Kakkupohja on mehevä sienikakkupohja.
Täytteinä on mangoa ja mansikkaa.
Kakun ja kuorrutteen välissä on sokerikreemi.
Kakku on kuorrutettu valkoisella sokerimassalla, jonka pintaan on sinisellä pikeerillä koristeltu brodeerauskuvio.