sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Gluteenittomat ja maidottomat karjalanpiirakat

Gluteenittomien karjalanpiirakoiden tekeminen kuulostaa haastavalta, mutta tällä kuorien ohjeella olen onnistunut ja leipominen on itse asiassa ollut jopa helppoa.



Täytepuuro

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l riisijuomaa (tai maitoa jos maidottomuudelle ei ole tarvetta)
1,5 tl suolaa
3 rkl maidotonta margariinia (käytä voita jos maidottomuudelle ei ole tarvetta)


Mittaa pinnoitetun kattilan pohjalle vesi ja kiehauta se. Lisää riisi ja anna kiehua pari minuuttia. Lisää riisijuoma tai maito. Sekoittele ja anna kiehua hiljalleen kunnes puuro alkaa saostua. Kiehumiseen menee noin 40 min. 

Mausta puuro suolalla ja margariinilla (tai voilla).

Kun puuro on valmista jätä se odottamaan kannen alle kuoritaikinan tekemisen ajaksi. Olen todennut että puuron levittäminen kuorelle onnistuu parhaiten kun puuro on vielä lämmintä. Kylmäksi jäähtynyt puuro on tiukempaa, on hankala levittää ja rikkoo tahmeana liusterinä kuoren levityksen aikana.


Kuoritaikina

2 dl kylmää vettä
2 tl psylliumia
0,5 tl suolaa
2 dl tattarijauhoja
0,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta


Sekoita kylmään veteen psyllium ja suola. Anna turvota noin 5 min.

Lisää jauhot pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Sekoita niin että mahdolliset jauhopaakut rikkoontuvat.

Taikina on valmista kun se irtoaa kulhon reunoista. 


Ripottele pöydälle tattarijauhoja.

Tee taikinasta tanko ja jaa tanko 20-30 palaan. Juhliin teen pienempiä piirakoita, viimeksi taisi tulla 32 kpl kun pötköä vaan puolittelin, puolittelin, puolittelin... 

Litistä paloja tattarijauhossa ja laita tuorekelmun alle jotta taikinapalat ei odottaessaan ehdi kuivumaan.

Pulikoi tai kaulitse paloista soikea piirakan kuori. Käytä kaulitsemisessa runsaasti tattarijauhoja niin taikina ei tartu pöytään. Taikina on aika haurasta eikä edes piirakkapulikalla kaulitessa tarvitse painaa oikeastaan yhtään, pelkkä pulikan paino riittää. Yritä saada kuoresta mahdollisemman ohut. Jos kuori rikkoutuu, voi sen pyöritellä palloksi, litistää ja kaulita uudelleen.

Täytä piirakat riisipuurolla ja rypytä reunat puuron päälle.

Nosta piirakat pellille leivinpaperin päälle. Piirakat voi latoa pellille lähekkäin, ne pysyvät leivotun kokoisina, eivät kohoa tai leviä paistettaessa.

Paista piirakat 275 asteessa noin 15 min. Uunista riippuen paistoaika voi olla pidempikin. Piirakat on valmiita kun niihin on tullut paistoväriä kuoreen ja hieman myös puuron pinnalle.


Voiteluun

1 dl vettä
70g maidotonta margariinia (käytä voita jos maidottomalle ei ole tarvetta)


Kiehauta kattilassa vesi ja sulata siihen margariini. Piirakat tulee voidella kauttaaltaan, joten itse käytännössä "uitan" piirakat nesteessä keittiöpihtejä käyttäen. Voitelu kannattaa tehdä kun piirakat on vielä lämpimiä. Lado voidellut piirakat lautaselle tai kulhoon ja peitä ne leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä. Anna piirakoiden pehmetä ainakin puoli tuntia.


Nauti piirakat maidottomaan margariiniin tehdyn munavoin kanssa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Raikas raastesalaatti

Tässä todella maukas ja raikas lisäkeraaste.



Varhais- tai valkokaalia

Pari porkkanaa

Paprikaa, erivärisiä jos löytyy

Ruoho- tai kevätsipulia

Omenaa (pari pientä tai yksi iso)


Kastike:

Oliiviöljyä

Sitruunamehua

Ananasmehua

Hunajaa

(Valkosipuli)suolaa

Rouhittua mustapippuria


Sekoita kastikeainekset keskenään.

Raasta tai suikaloi vihannekset ja omena.

Sekoita kulhossa. Lisää kastike ja sekoita kaikki kunnolla sekaisin.

Anna maustua pari tuntia jääkaapissa. 

Kana-ananaskiusaus

 Tässäpä oiva ja helppo uuniruoka.


1 kg pakastettua peruna-sipulisekoitusta (tai 1kg perunoita + sipuli)

400g broilerin fileesuikaleita (voi olla myös marinoituja)

Öljyä paistamiseen

2 rkl tomaattipyrettä

1 tl currya

1 tl paprikajauhetta

1 tl suolaa

1/2 tl rouhittua mustapippuria

3 dl vettä

1 kpl kanaliemikuutio tai fondi

1 prk ananaspaloja ja purkin neste

1 prk säilykemaissia tai 1 pss pakastettua maissia

200 g ranskankermaa

150 g juustoraastetta


Jos käytät perunoita ja sipulia, aloita kuorimalla ja suikaloimalla perunat. Kuori myös sipuli ja hienonna se.

Kuumenna pannulla öljy ja paista broileri kypsäksi. Lisää hienonnettu sipuli ja jatka paistamista muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree, curry, paprikajauhe, suola ja mustapippuri.

Voit tehdä ainesten sekoituksen joko voidellussa uunivuoassa tai erillisessä kulhossa.

Kaada pannun sisältö voideltuun vuokaan tai kulhoon perunoiden, ananaspalojen ja maissin kanssa. Sekoita.

Lisää pannulle vesi, kanaliemikuutio, ananasmehu ja ranskankerma. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Itse käytin sekoitukseen silikonivispilää.

Mikäli teet sekoituksen erillisessä kulhossa kaada seos voideltuun uunivuokaan. 

Kaada päälle neste pannulta ja lisää pinnalle juustoraaste.

Paista kiusausta 200 asteisessa uunissa noin 1 tunti.