torstai 18. huhtikuuta 2013

Sitruunamuffinit

Nämä muffinit tein jälkiruoaksi kun ystäväni oli kyläilemässä eka luokkalaisen tyttärensä kanssa. Muffinit nähtyään tyttö yksinkertaisesti huokaisi "Wau", johon äitinsä totesi, että tämä hokkus-pokkus-täti se aina taikoo jotain uskomattomia herkkuja. Hmmm, kiitokset vaan kehuista.

12 kpl

2 kananmunaa
2 dl sokeria
100 g sulatettua margariinia
1 prk Valion maustettua sitruunarahkaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 sitruunan raastettu kuori

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita rasva rahkaan. Lisää rahka-rasva -seos ja sitruunankuoriraaste munavaahtoon.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon kevyesti sekoittaen.
Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Muffinit voi peittää paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla, jotta ne eivät tummu liikaa.
Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Muffinit voi kuorruttaa sokerikuorrutteella (samaa, jolla esim. piparkakkuja koristellaan). Itse käytin laktoositonta vispikermaa, jonka vaahdotin mansikanmakuisen tomusokerin kanssa. Kerman pursotus ja päälle vielä valmiita syötäviä koristekukkia ja syötäviä koristehelmiä. Vaahdosta tuli söpön vaaleanpunaista ja muffineista ihanan prinsessamaiset.




 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti