perjantai 31. heinäkuuta 2015

Brita kakkua

Äitini kävi viikonloppuvieraanamme pari viikkoa sitten ja koskapa oli parahin mansikka-aika niin päädyttiin kokeilemaan kaikkien kehumaa mansikka-Britaa. En ollutkaan tätä ihanuutta koskaan aikaisemmin kokeillutkaan. Ja viimeiseksi kerraksi ei jää.



Ohje on ihanan ystäväni blogista.
Täytteenä mascarpone-kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.
Mantelilastuja ei kaapistani löytynyt, joten ne jäi tästä omasta versiostani pois.

Pohja
125 g voita tai leivontamargariinia
1 dl sokeria
3 kpl keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kevytmaitoa
 
Marenki
3 kpl valkuaista
1 1/2 dl sokeria
(0,75 dl mantelilastuja)
 
Täyte
1 prk (250g) mascarpone tuorejuustoa
1 prk vispikermaa
sokeria (+vaniljasokeria)
 
Vaahdota rasva ja sokeri.
Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Voitele leivinpaperi. Levitä taikina sen päälle uunipannun kokoiseksi levyksi.
 
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri vähitellen joukkoon. Kun seos on jäykkää ja kiiltävää, levitä se pohjataikinan päälle puhtaalla taikinakaapimella.
Ripottele päälle mantelilastut.
Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa.
Anna jäähtyä.
 
Vaahdota kerma. Sekoita mascarpone kermavaahdon joukkoon.
Lisää sokeria/vaniljasokeria maun mukaan.

Puolita jäähtynyt kakkulevy. Nosta toinen puolikas tarjoiluvadille.
Levitä päälle noin puolet täytteestä ja osa mansikoista (kokonaisina tai pilkottuina).
Nosta toinen kakkulevy päälle. Levitä loput mascarpone-kermavaahdosta ja koristele mansikoilla.
Tarjoa kakku heti.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti