perjantai 10. lokakuuta 2014

Mustikka-vaniljapullat

Muutamia viikkoja sitten sähköpostiini tuli jälleen Sunnuntai -uutiskirje. Siinä oli ohje näihin herkullisen näköisiin mustikka-vaniljapulliin.
Hauskana yhteensattumana, juuri kun olin ottanut omat pullani uunista sain äidiltäni puhelimeeni kuvan samaisista pullista. Heh, oltiin sitten toisistamme tietämättä ihastuneet samaan ohjeeseen ja teimme pullat lähes yhtä aikaa. Ohjeen äitini oli myös saanut juurikin tuosta Sunnuntain sähköpostista, ettei vaan meistä toinen olisi toiselle tätä aikanaan vinkannut.
Mustikat voi olla tuoreita tai pakastettuja, itse käytin pakkasen aarteitani.



Näitä herkkupullia reseptillä tulee 12kpl.

Pullataikina:
2,5 dl maitoa
0,5 kananmunaa (loput pullien voiteluun)
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa kasvirasvavalmistetta tai 80 g margariinia

Vaniljatäyte:
2,5 dl vettä
1,5 dl paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
1 dl rahkaa


Muruseos:
3 rkl juoksevaa kasvirasvavalmistetta
0,5 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja

Päälle:
200g mustikoita
2rkl perunajauhoja

Sekoita 42 asteiseen maitoon munan puolikas, sokeri, kardemumma ja suola.
Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin on sekoitettu kuivahiiva.
Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen margariini.
Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi.
Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 40 minuuttia.

Valmista vaniljatäyte. Sekoita veteen vaniljakreemijauhe ja anna vetäytyä hetken aikaa kylmässä.
Sekoita joukkoon rahka.

Valmista muruseos. Sekoita sulan margariinin joukkoon sokeri ja jauhot.

Lisää pakastemustikoiden joukkoon perunajauot.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
Leivo taikinasta tanko ja jaa se 12 osaan.
Pyöritä paloista pikkupullia. Nosta pullat leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Paina pullien keskelle kolo esimerkiksi lasilla, jonka pohja on kastettu jauhoihin.
Voitele pullan reunat kananmunalla.
Laita koloon n. ruokalusikallinen vaniljakreemiä ja painele kevyesti mustikat päälle.
Sirottele päälle muruseos.

Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

Tarjoa lämpimänä, vievät kielen mennessään!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti