tiistai 12. heinäkuuta 2016

Marinoitu kaalisalaatti

Kiinalaisissa ravintoloissa on usein tarjolla marinoitua kaalisalaattia. Olen kovasti tykästynyt sen pirtsakkaan makuun ja päätinpä kokeilla tehdä sitä itsekin. Netistä löytyy yks jos toinenkin resepti ja monessa on kaalin lisäksi porkkanaa, paprikaa tai vastaavaa. Noh, mun mielestä kaalisalaatti on hyvä ihan vain kaalilla ja sovelsin muutaman reseptin aineksia yhteen.
Tämä on niin hyvää! Ollaankin tehty jo useampaan kertaan tämän kesän aikana.
Isommalle vierasporukalle kilon kaalisatsi on hyvä. Omassa porukassa pienempikin määrä riittää, silloin muitakin aineita vastaavasti vähemmän. Olen käyttänyt jopa Pirkan 200g valmista valkokaalisuikaletta, josta tulee sopiva määrä lisäkettä parille ruokailulle.


1 kg kaalia
1 dl omenaviinietikkaa
1 dl sokeria
2/3 dl ruokaöljyä
0,5 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi.
Keitä marinadin aineksia pari minuuttia kattilassa ja kaada kuuma liemi kaalisuikaleiden päälle.
Anna maustua jääkaapissa 1-2 vuorokautta välillä sekoitellen.




1 kommentti:

  1. Oletko kokeillut hunajan kanssa, sokerin sijasta? Jos, minkä verran hunajaa vs. desi sokeria?

    VastaaPoista