lauantai 19. syyskuuta 2015

Mustikkapiirakka

Mustikoiden kypsyttyä tänä kesänä ei tehty tätä suussa sulavaa piirakkaa yksi tai kaksi kertaa vaan lukemattomia kertoja!
Tämä resepti on jo oman äitini käyttämä ja sieltä siis mukaani olen ottanut.
Marjoista olen vuosien varrella käyttänyt varmaan kaikkea mahdollista, vaikkakin mustikka on yleisimmin käyttämäni. Mustikka+mansikka toimii myös oikein hyvin. Ja marjat voi olla joko tuoreita tai jäisiä.

Kerran mökillä muistin ottaa kuviakin blogia varten. Kotioloissa en käytä lasista piirakkavuokaa ja reunatkin ovat normaalisti matalammat.


Pohjana voi hyvin käyttää kaupan valmiita piirakkapohjia tai tehdä alusta alkaen itse. Minä usein oikaisen, hieman nopeutuu ja valmiit pohjat on ihan hyvän makuisia ja suht edullisiakin.

Pohja
100g pehmeää voita tai margariinia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl jauhoja (voi käyttää pelkästään vehnäjauhoja tai korvata esim. 1 dl grahamjauhoilla)
1 tl leivinjauhetta

Pehmeä voi tai margariini hierotaan sokerin kanssa vaahdoksi.
Lisää kananmuna ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Pohjaa paistetaan n. 10 minuuttia 200 asteisen uunin keskiosassa.

Lisätään marjat, n. 0,5 dl.

Täyte
2 dl Bulgarian jugurttia (myös kermaviili käy)
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja lisää marjojen päälle.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 aseessa n. 30-40 minuuttia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti