sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Donitsit uunissa

Uunissa donitsipellillä paistettavat donitsit on viime aikojen suosikkimme ja olenkin niitä jo useaan kertaan tehnyt. Donitsit menevät pian koristelun jälkeen tarjolle ja varsinkin lapset hyökkäävät lautasen kimppuun ennen kuin ehdin kameraa esiin kaivaa. Tästä omasta hidastelustani johtuen en siis ole ohjetta blogiini aikaisemmin saanut lisättyä.
Eilen olin sitten itse vähän skarpimpi ja vieraille heti ilmoitin käskyn "kukaan ei koske ennen kuin edes joku kuva on otettu". Lapset saivat malttamattomana päänsä sisällä miettiä minkä koristelu eniten miellyttää ja minkä siis ottaa ensimmäisenä.


Ohje donitseihin löytyy täältä. Lisäksi tuolla on vinkki kaneli-sokerikuorruttamiselle, jota varmasti vielä piakkoin kokeilen.

0,5 dl öljyä
1,25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Sekoita öljy, piimä, kananmuna ja sokeri kulhossa sekaisin.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon.
Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.
Öljyä donitsipellin kolot kevyesti.
Laita taikina esim. tukevaan pakastepussiin. Leikkaa kulmaan pieni reikä ja pursota taikinaa donitsipellin koloihin noin puoleen väliin asti.
Itselläni käytössä on yksi 6 ympyrädonitsin ja yksi 6 sydändonitsin pellit ja näillä taikinaa jää vähän yli ja olen taikinan lopusta paistanut samalla kolme muffinia.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 6-7 minuuttia. Omassa uunissani joudun paistamaan pari minuuttia ekstraa, jotta donitseihin tulee väriä.

Näissä donitseissa käytin kuorrutteena osaan sulatettua valkosuklaata + koristerakeita ja osaan veteen sekoitettua mansikkatomusokeria + koristerakeita.








1 kommentti: