perjantai 21. elokuuta 2020

Omena-kaurateeleivät (gluteeniton tai tavallinen)

8-10 kpl

2 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja tai (tummaa/karkeaa) gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
0,5 dl ruokaöljyä
2 dl maitoa/kauramaitoa
1 iso omena tai 2 pientä

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Raasta omena.
Lisää jauhojen joukkoon ruokaöljy, maito ja omenaraaste.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Nosta taikinasta nokareita leivinpaperin päälle pellille. Muotoile jauhotetuin käsin tai lusikalla ohuehkoiksi teeleiviksi (halkaisija n. 10 cm).
Paista 225 asteisessa uunissa 20 minuuttia.


tiistai 4. elokuuta 2020

Ylioppilaan & merkonomin valmistujaiskakku

Rakas kummityttöni on korona-kevään ylioppilas. Samaan aikaan hänen kaksoisveljensä valmistui merkonomiksi. Näitä valmistumisia juhlittiin viime viikonloppuna.
Tein juhliin ylioppilaan lakkikakun, johon lisäsin merkonomin harmaan tupsun. Näin siis saatiin kivasti mixattua nämä kaksi valmistumista samaan kakkuun.
Pohjana on kaksi sienikakkupohjaa, toisessa korvasin 0,5 dl vehnäjauhoja kaakaojauheella. Näin kakkuun tuli kivaa suklaista makua mukaan. Olen viime aikoina tehnyt täytekakkujen pohjat näin kaksivärisenä.
Täytteenä kahdessa välissä on omatekemää mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Yhdessä välissä mansikkainen rahka.