tiistai 19. toukokuuta 2015

Frozenin Olaf -kakku

Suloinen pieni kummipoikani täyttää 3 vuotta ja tällä hetkellä Frozenin Olaf lumiukko on veijarin yksi suosikki hahmoista.


Kakku on gluteeniton ja maidoton.
Kakkupohja on gluteeniton sienikakkupohja ja täytteinä oli yhdessä välissä mangotäyte ja toisessa välissä sokeroituja mansikoita, joiden päällä on kerros vaniljavaahtoa. Ohjeet maidottomiin kakun täytteisiin löydät täältä.

"Jää" on tehty sulattamalla hedelmäsokeria, jonka värjäsin tipalla sinistä elintarvikeväriä. Sokeri jäähdytetään leivinpaperin päällä. Repaleisen reunan sain aikaan kun valutin sulaa sokeria leivinpaperin päällä sivulta toiselle (tasasin massaa valuttamalla ohuemmaksi levyksi). Annoin sokerin kovettua yön yli ja koristeluvaiheessa mursin levystä haluamani kokoisia paloja.

Kuorrute ja koristeet ("jäätä" lukuun ottamatta) on sokerimassaa.
Viimeinen silaus on tehty syötävällä helmiäissprayllä.











Kuljetuksen jälkeen perillä sitten itse kakun päätähti Olaf pääsi omaan rooliinsa onnitteluja toivottamaan.







Kakun kynttilöiden sytytys taisi aiheuttaa Olaf paralle kauhunsekaista tunnetta... Mutta phuuui, onneksi kynttilät puhallettiin onnistuneesti jo pian sytyttämisen jälkeen.






 

Kakku maistui kaikille oikein hyvin. Taisi itse sankarille upota pitkälle kolmatta palaa heti alkajaisiksi.

Lämpimät Onnittelut vielä suloiselle päivänsankarille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti