lauantai 10. syyskuuta 2016

Kaksosten rippikakku

Suloinen kummityttöni pääsi ripille kesällä. Kaksoset halusivat eri leireille, joten kaksoisveljensä konfirmoitiin alku kesästä ja kummityttöni loppu kesästä. Juhlat vietettiin molempien osalta rippitytön konfirmoinnin yhteydessä.











Kakkupohjana on kaksi kääretorttulevyä - toinen suklainen. Meidän hellan vaihdon jälkeen uunipellit ovat isommat ja meni hetki tajuta, miksi esim. mokkapaloista tuli niin lättäniä. Tein pohjat 1,5 kertaisella annoksella tästä ohjeesta, joka onkin  alun perin yläasteen köksän kirjasta.

Vaalea pohja
6 kananmunaa
2,25 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
2,25 tl leivinjauhetta

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla.
Mittaa jauhot ja leivinjauhe pieneen astiaan.
Riko munat yksitellen kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhoseos siivilän läpi. Kääntele taikinaa varovasti kaapimella.
Levitä taikina pellille.
Paista 7-9 minuuttia uunin keskiosassa.
Kumoa levy leivinpaperille. Irroita pohjan leivinpaperi vähän jäähtyneestä pohjasta ja jätä leivinpaperi pohjalle "peitoksi" ettei se kuivetu.

Suklainen pohja
6 kananmunaa
2,25 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Sama ohje kuin yllä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti