sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kakkukokeilua - liukuvärjäys

Olen jo useampaan otteeseen todennut, että omat synttärit on mahtava kohta kokeilla erilaisia leipomuksia. Ja tämä täytekakku oli kyllä mulle varsinainen "testilaboratorio" - tein ensimmäistä kertaa kakunpohjaksi sienikakun. Lisäksi halusin testata kermoilla liukuvärjäystä ja itselle uudenmallista pursotusta (pallo, joka litistetään lusikalla).


Kakkupohja on ihan superhyvä. Taitaa olla niin, että tästä tuli mun lemppari, maistuu hyvältä, on koostumukseltaan täydellinen eli kuohkea ja hyvä leikata.

Kakun välissä on muussattua säilykemangoa ja sitruunarahka+kerma sekoitusta.

Kerma mulla vatkaantui hieman liikaa. Tai oikeastaan oli hyvää, mutta en huomoinut, että värjätessä sitä pitää vielä melkoisesti vatkailla, jotta väristä tulee tasainen. Noh, ei kuitenkaan vielä voiksi mennyt. Toisaalta myös kammoan, että kerma jäisi liian löysäksi ja alkaisi kakun päällä valumaan...

Pursotus onnistui hyvin ja oli helppoa. Eli alhaalta aloitetaan, pusotetaan pallo, joka litistetään lusikalla. Sitten osin edellisen litistyksen päälle seuraava pallo, litistys jne. Käytin litistyksen työkaluna teelusikkaa. Työläintä taisi olla siistin lopputuloksen saamiseksi lusikan puhdistus litistysten välissä.
Kakun päälle vielä pursotin lopuista värjätyistä kermoista ruusukkeet ja ripottelin joukkoon kultakuulia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti