tiistai 3. joulukuuta 2013

Prinsessa -kakku

Rakkaan työkaverini tytär täytti vuosia ja toivoi synttärikakukseen perinteistä Prinsessa -kakkua, siinä kun on oikein paljon kermaa.
Meikäläinen oli ihan täpinöissään että jes! nyt pääsen vihdoin kokeilemaan tätäkin ihanuutta.
Päivänsankari on kova 1D (One Direction) fani ja päädyimme yllätykseksi laittamaan kakun reunaan vielä bändin logon ja poikien nimet.


Kakkupohja on normi 5 munan sokerikakkupohja.
Kostutin kakun laimennetulla mandariini-appelsiinimehulla.
Jaoin pohjan 3 osaan ja kumpaankin väliin laitoin toiveiden mukaisesti kerroksen itse tehtyä mansikkahilloa jonka päälle kerros kermavaahtoa.
Kakun kuorrutin ohuelti sokerikreemillä.

Sokerikreemi
125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g tomusokeria
1 rkl vettä

Vatkaa pehmeä margariini notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.


Sitten tulee minulle mielenkiintoisin kokeilun vaihe. Millä saa hillittömän mätön diplomaattikreemiä kakun päälle ja sen vielä pysymään siinä. Ja siihen päälle vielä siististi sokerikuorrutteen...
Mutta helpostihan tuo onnistui. Kreemistä tuli sopivan kiinteää ja oli hyvin muovattavissa kukkulaksi.

Diplomaattikreemi
2 dl vettä
3/4 dl vaniljakreemijauhetta
5 dl vispikermaa

Lisää vaniljakreemijauhe kylmään veteen ja vatkaa kunnolla 3-5 minuutin ajan.
Anna seoksen saostua 5 min ajan.
Vaahdota kerma ja sekoita siihen saostunut vaniljakreemi.
Jos seos jää löysäksi lisää siihen hieman vaniljakreemijauhetta ja odota hetki.



Koko komeuden päällä on vihreä sokerimassakuorrute.
Ja loppu koristelut kukin ja 1D -aihein.



 
 
 


 
 
 


 
 
Kakku oli juhlijoiden mukaan oikein hyvää ja kaikki meni parempiin suihin.
Täytyy tehdä tammikuussa omille synttäreilleni uusi niin pääsen itsekin maistelemaan tätä kermaista ihanuutta.
 

 

2 kommenttia: