tiistai 3. syyskuuta 2013

Tilliliha

Aiemmin postaamani kanaviilokin lisäksi tilliliha taitaa olla kouluruokailun inhokkien kärkilistalla. Itse olen kyllä aina pitänyt tillilihasta ja itse tehtynä se onkin erityistä herkkua. Viime viikonloppuna sitä pitkästä aikaa kokkailin. Resepti on Pirkasta. Liha voinee olla oman maun mukaan mitä vain keitettäväksi ja kastikkeeseen sopivaa lihaa, itse käytän usein naudan ulkopaistia.

Lihan keittäminen
n. 700-800g naudan kulma- tai ulkopaistia (tai luutonta lapaa tai härän rintaa)
1 l vettä
 tl suolaa
1-2 sipulia
2 porkkanaa (n. 200g)
n. 60g mukula- eli juuriselleriä
1 laakerinlehti
n. 10 kokonaista valkopippuri
n. 10 kokonaista maustepippuria
tillinvarsia

Kastike
8 dl keitinlientä
4 rkl venhäjauhoja (gluteenittomaan Maizena vaalea suuruste)
1 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa
1 dl hienonnettua tilliä (n. yksi nipullinen/pieni tilliruukullinen)
1 dl kermaa (valinnan mukaan, ruokakermakin toimii)

Huuhtele liha kylmällä vedellä.
Mittaa vesi suunnilleen lihapalan kokoiseen kattilaan ja pane liha kattilan pohjalle. Laita vettä niin, että liha peittyy.
Kun vesi alkaa kiehua, kerää veden pinnalle noussut vaahto pois.
Kuori ja pilko sipulit ja juurekset. Nämä kannattaa jättää suurehkoiksi paloiksi, esim. porkkana 3-4 palaan.
Hienonna valmiiksi kastikkeeseen tuleva tilli ja laita varret sivuun.
Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää suola, kuoritut ja halkaistut sipulit, porkkanat, selleri, laakerinlehti, pippurit ja tillinvarret. Mikäli jouduit lisäämään vettä reippaasti yli litran saadaksesi lihan peittymään, käytä myös mausteita enemmän (suola, pippurit ja laakerinlehti).
Keitä kannen alla miedolla lämmöllä pari tuntia. Kääntele lihapalaa välillä.
Nosta kypsä liha ja porkkanat leikkuulaudalle.
Siivilöi keitinliemi, ota siitä 8 dl talteen. Jäähdytä tästä noin yhden desin verran. Sekoita siihen vehnäjauhot.
Kuumenna loppu keitinliemi kattilassa. Kaada suurus ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Jos mitan pohjalle jää vehnäjauhokökkäreitä, älä lisää niitä kastikkeeseen, jotta kastikkeeseen ei tule klimppejä.
Keitä sekoittaen viisi minuuttia.
Mausta kastike sitruunanmehulla, sokerilla, suolalla ja tillillä. Sekoita joukkoon lopuksi kerma.
Leikkaa lihasta mahdolliset kalvot pois. Kuutioi liha haluamasi kokoisiksi kuutioiksi (n. 2x2cm). Viipaloi porkkanat. Lisää lihat kastikkeeseen kuumenemaan.
Tarjoa keitettyjen perunoiden, etikkapunajuurien ja/tai maustekurkkujen kanssa.

Itselläni kävi tämän viime viikonlopun kastikkeen kanssa niin, että nukahdin lihaa keittäessä ja se kiehui yli 3 tuntia. Ei haitannut, liha oli varmasti mureaa. Uskoisin, että mitä pidempään jaksaa keitellä sen parempaa tulee.


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti