perjantai 6. toukokuuta 2016

Pienen pieni hääkakku

Töissä naapuritiimini esimies mennä hilpaisi salaa naimisiin. Ei aikaakaan kun naamakirjan koodauksien johdosta tieto alkoi leviämään kulovalkean lailla. Tiiminsä sitten halusi yllättää häämatkalta palaavan ja tein tällaisen pikkuruisen hääkakun.
Ruusut on sokerimassaa, joihin on sivelty kullanväristä syötävää kimalletomua.
Sormukset on sokerimassaa, jotka maalasin kullanvärisellä elintarvikemaalilla.














Shakkilautakakku

Suloinen kummipoikani täytti 6 vuotta. Ja koskapa kyseessä on melkoisen sensaatiomainen shakkinero, ei ollut epäilystäkään millaisen kakun sankarille tein. Päivänsankari itse ilmoitti minulle millaisen tilanteen shakkilaudalle haluaisi (shakki-matti). Kuva tosin oli hieman epäselvä tällaiselle shakkia osaamattomalle (esim. valkeat nappulat valkeilla ruuduilla oli hieman hankala erottaa toisistaan), joten pakkasimpa nappulat mukaan ja tilanteen luoja itse asetteli nappulat oikeille paikoilleen. Ja syödyt nappulat ovat toki pois laudalta, siinä vierellä.
Nappulat tein sokerimassasta about viikko etukäteen, joten ehtivät hyvin kuivua h-hetkeä varten.
Laudan ruudut on sokerimassaa, tummanruskea ruutu suklaan makuista ja vaalea ruutu valkosuklaan makuista sokerimassaa.






























Täytteenä on toisessa välissä suklaavaahto ja toisessa välissä mansikkahilloa ja ohut kerros kermavaahtoa.





Iines Ankka kakku

Frozenin Elsaa seurasi Iines Ankka kakku. Kakussa on Iineksen kasvojen lisäksi päivänkakkaroita.