sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Gluteeniton "tiikeri"muffinsi

Lauantaisen jääkiekko-ottelun jälkeen saatiin eräs nuori herra yökylään. Tämä tarkoitti myös sitä, että meikäläisen on kunnostauduttava herkkuleivonnan saralla. Kyseinen herrasmies nimittäin arvostaa leipomisia suuresti.


Löysin netistä gluteenittomien muffinsien reseptin, josta jätin mustikat pois ja tein kauramaidolla maidottomat.
Itsellä tuli laitettua vähän liian isoon osaan kaakaojauhetta ja siten näistä tuli suklaa-sydän-muffinsseja, tiikerin raidoista ei tietoakaan :o)
Oikein hyviä olivat kuitenkin.


  • 125 g margariinia (tai voita)
  • 2 dl sokeria
  • 5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1½ dl (kaura)maitoa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1½ rkl kaakaojauhetta
  • 2 kananmunaa

  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
    Sekoita kulhossa margariini ja sokerit kuohkeaksi.
    Lisää kananmunat yksi kerrallaan, välillä kunnolla sekoittaen.
    Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe.
    Lisää jauhot ja maito taikinaan vuorotellen.
    Ota taikinasta 1/3 osa toiseen kulhoon ja lisää siihen kaakaojauhe.
    Lusikoi muffinivuokien pohjalle vaaleaa taikinaa. Sen jälkeen kaakaotaikina ja lopuksi vielä vaaleaa taikinaa päälle.
    Pistele haarukalla, jotta saat raitoja.
    Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia.
    Tarkista kypsyys tikulla.







    Syntymäpäiväkakku 1 vuotiaalle

    Tänään on juhlittu 1 vuotiaan neitokaisen syntymäpäiviä tällaisen kakun kera.

    Speksit eivät olleet mitään turhan tarkkoja; klassinen, romanttinen ja voi olla esim. valkoisella kuorrutettu. Täytteeseen toivottiin vadelmaa.
    Klassisen romanttista saadaan pitsillä, joka on tässä siis syötävää.
    Tein koristeeksi lajitelman erilaisia kukkia, joista aamulla valitsin nämä vaaleat kukat perhosien kera.
    Tein myös kokeellisesti pikeeristä tiaran, joka hajosi kappaleiksi kun irrotin kuivumisalustasta. Harmi, oli mielestäni aikast kauniin näköinen. Sitä ei siis ole tässä kakussa. Koeversio onnistui hyvin, mutta oli muuten ihan tylsä, vähän sutaisten tehty valkoinen ja ilman koristeita. Sen osalta ei muuta kuin eteenpäin ja kohti uusia kokeita :o)

    Kakkupohjana on sienikakku.
    Täytteenä yhdessä välissä on mangotäyte, toisessa välissä on ohut kerros itse tehtyä vadelmahilloa ja vadelmamousse (vadelmat kummassakin kotimaisia).
    Kakun peittävän sokerimassan pintaan on vielä suihkutettu hieman syötävää helmiäiskimalle -spraytä.












     

    sunnuntai 11. tammikuuta 2015

    Angry birds -kakku

    Jos pieni miehen alku kulkee joka paikkaan punainen pehmo änkkäri taskussaan, niin sellainen kakkuhan pitää sankarille syntymäpäiville saada.


    Kakkupohja on sienikakku.
    Täytteenä on yhdessä välissä mangotäyte ja toisessa välissä ohut kerros itse tehtyä mansikkahilloa, jonka päällä makoisa sitruunarahkatäyte.

    Mangotäyte
    2,5 dl mangososetta
    2 dl vispikermaa
    sokeria maun mukaan
    tippa esim. mandariini- tai appelsiinimehua
    3 kpl liivatelehtiä

    Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
    Vatkaa kerma vaahdoksi.
    Lisää kerman joukkoon mangosose.
    Makeuta sokerilla maun mukaan (kannattaa maistella, että ei tule liian makiaa, mutta riittävästi makeutta, joka taittaa mangon hienoisen karvauden pehmeän täydelliseksi mangon mauksi).
    Kiehauta mehutippa.
    Purista liivatelehdistä enin vesi ja liuota mehuun.
    Kaada liivateseos ohuena nauhana mangokermavaahtoon samalla kunnolla seosta vatkaten.

    Sitruunarahkatäyte
    Valmista samoin kuin yllä, mangososeen tilalle esim. Valion valmista sitruunarahkaa.

    Kakku on kostutettu laimennetulla mandariinimehulla ja koottu pyöreän muodon saamiseksi vatkauskulhoon.

    Ennen sokerimassakuorrutusta, kakku on kuorrutettu sokerikreemillä.










    lauantai 3. tammikuuta 2015

    Sydämen muotoinen vaaleansininen Prinsessakakku

    Tein vuosi sitten Prinsessakakun, johon piti laittaa mahdollisimman paljon kermamättöä kakun päälle. Samainen neitokainen toivoi jälleen täytteineen päivineen samanlaisen kakun - muoto pitäisi olla sydämen muoto ja värinä sininen. Tällainen muhkea kokonaisuus siitä sitten tuli.


    Kakkupohja on sienikakku.
    Jaoin pohjan 3 osaan ja kumpaankin väliin laitoin toiveiden mukaisesti kerroksen itse tehtyä mansikkahilloa, jonka päälle kerros kermavaahtoa.

    Kakun kuorrutin ohuelti ensin sokerikreemillä.

    Sokerikreemi

    125 g margariinia
    ½ tl vaniljasokeria
    250 g tomusokeria
    1 rkl vettä

    Vatkaa pehmeä margariini notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.

    Päälle lisäsin iiiiison keon diplomaattikreemiä.

    Diplomaattikreemi

    2 dl vettä
    3/4 dl vaniljakreemijauhetta
    5 dl vispikermaa

    Lisää vaniljakreemijauhe kylmään veteen ja vatkaa kunnolla 3-5 minuutin ajan.
    Anna seoksen saostua 5 min ajan.
    Vaahdota kerma ja sekoita siihen saostunut vaniljakreemi.
    Jos seos jää löysäksi lisää siihen hieman vaniljakreemijauhetta ja odota hetki.

    Viimeiseksi pintaan kuorrute ja kukat sokerimassasta.





    Gluteeniton kakkupohja

    Olen aivan hulluna kakkupohjana käytettävään sienikakun ohjeeseen. Kakkupohjasta tulee ihanan kuohkea ja helposti leikattava ja käsiteltävä.
    Kokeilin tehdä samaisen gluteenitonta jauhoseosta käyttäen ja kakkupohja onnistui oikein hyvin. Ihan samanlaista leikattavuutta ei ole, mutta ihanan pehmoinen ja hyvän makuinen kakkupohjasta tuli.

    4 kananmunaa
    2 dl sokeria
    1 dl vettä
     2,75 dl gluteenitonta jauhoseosta
    1,5 tl leivinjauhetta

    Vatkaa kanamunat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
    Kuumenna vesi samalla kiehuvaksi.
    Valuta vesi ohuena nauhana koko ajan vatkaten vaahdon joukkoon.
    Jatka vatkaamista muutama minuutti.
    Yhdistä jauhoseos ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet taikinaan varovasti vatkaimen hitaalla kierrolla tai nuolijalla käännellen.
    Kaada taikina voideltuun ja gluteenittomalla korppujauhotetulla jauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (24-26cm).
    Kypsennä uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 25-30 minuuttia, kunnes kakun pinta on kullanruskea ja kakku alkaa irrota vuoan reunoilta. Tarkista kypsyys vielä tikulla.