lauantai 14. joulukuuta 2013

Muumi piparkakkutalo, gluteeniton ja maidoton

Ensimmäisestä Muumi piparkakkutalosta (katso täältä) intoutuneena tarjouduin tekemään samanmoisen gluteenittomana ja maidottomana. Gluteenittomia juttuja jo jonkin verran leiponeena tiesin leivonnan olevan normi vehnäjauhotaikinaan verrattuna erittäinkin haastavaa.
Tein taikinan itse. Ohje löytyy täältä gluteenittomien piparkakkujen -postauksestani. Tässä taikinassa harmitti eniten se, että se kohosi niin kovin paljon paistettaessa. Muumitalonkin osista tuli melkoisen pullukoita ja koottaessa hieman hankalia asetella. Ja esim. ikkunat oli selkeitä ikkunoita uuniin mennessä, mutta paistamisen jälkeen ikkunat olivat lähes ummessa.
Noh, kaikki nuo vinoutumat, vääntymät ja umpeutumat sai sitten paikottua reilulla määrällä pikeeriä.
Ja tässä talossa kuten aiemmassakin kattotiilet on punaiseksi värjättyä paksua pikeeriä, jotka pursottelin kokoamista edeltävänä päivänä leivinpaperille kuivumaan.
Savupiippu on tehty mustasta sokerimassasta.
Talo on koottu sulatetulla sokerilla.











 






Gluteenittomat ja maidottomat piparkakut

Tarjouduin tekemään gluteenittoman ja maidottoman Muumi piparkakkutalon. Taikinan tein itse. Vaikka maku oli mitä parhain, ihan täysin tyytyväinen en taikinaan ollut. Tämä mielestäni kohosi hieman liikaa. Resepti on jostain päin nettiä, ohje tässä sellaisenaan. Itse ajattelin seuraavalla kerralla testata taikinaa vähäisemmällä määrällä ruokasoodaa.

Taikinaa tein kaksi kpl, sillä määrällä sain leivottua Muumitalon osat ja runsaasti pipareita.

Koskapa piparkakut kohosivat melkoisesti, olivat pullukoita ja pinta halkeili, oli tämä mitä parahin kohta harjoitella pikeerillä piparien koristelua.



Taikina
2 tl kanelia
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl maustepippuria
0,25 tl suolaa
1 dl sokeria
1 dl tummaa siirappia
100g maidotonta margariinia
1 kananmuna
5,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa

Mittaa mausteet, sokeri ja siirappi kattilaan ja kiehauta ne miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.
Anna seoksen hieman jäähtyä.
Lisää joukkoon rasva ja kananmuna hyvin sekoittaen.
Lisää lopuksi jauhot, joihin on lisätty sooda.
Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Kun alat leipoa, ei kylmästä kannata taikinaa ottaa puolta enempää leivottavaksi. Näin siis lopunkin leivottavuus säilyy kun se ei turhaan lämpene. Samoin, ylimääräiset taikinat kannattaa siirtää samantien edes hetkeksi jääkaappiin kylmenemään.
Ennen kaulintaa notkista taikinaa käsissä hieman.
Isokokoiset piparit kannattaa kaulia suoraan leivinpaperille. Pienempiä pipareita voi leipoa gluteenittomilla jauhoilla pöydällä ja nostaa siitä esim. lastan avulla pellille.
Paista piparit 225 asteessa noin 6 minuuttia.

Pikeerin perusohje
1 valkuainen
n. 3-4 dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
Sitruunamehu ei ole välttämätön. Itse olen sitä kyllä pikeeriin lisännyt, jotta pikeeri kovettuisi hieman nopeammin.

Mittaa kulhoon valkuaiset ja sitruunamehu. Vatkaa ne kevyesti sekaisin. Vatkaa kevyesti vaahdoksi lisäämällä tomusokeria vähin erin. Vältä liiallista vatkaamista, jotta pikeeriin ei tule turhaan ilmaa. Lisää tomusokeria kunnes pikeeri on haluamasi paksuista. Tomusokerin ja nesteen määrää säätelemällä pystyt vaikuttamaan pikeerin paksuuteen ja juoksevuuteen.
Monessa koristelussa (esim. näiden piparkakkujen reunat) tulee massan olla sen verran jämäkkää, että vispilää nostettaessa jää pikeeriin huippu pystyyn. Löysempää massaa käytetään mm. alueiden täyttämiseen.
Värjää halutessasi elintarvikevärillä, itse käytin pastavärjeä.







Koristelut on vielä vähän sitä ja tätä. Uskon kyllä, että kun näitä harjoittelee useampaa kertaa niin pikeeri -koristelun "käsiala" paranee.
Piparit maistuivat oikein hyvälle. Hieman piti lasten intoa taannutella, jotta näitä herkkuja ei tulisi kerralla syötyä niin että vatsat menevät sekaisin.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Prinsessa -kakku

Rakkaan työkaverini tytär täytti vuosia ja toivoi synttärikakukseen perinteistä Prinsessa -kakkua, siinä kun on oikein paljon kermaa.
Meikäläinen oli ihan täpinöissään että jes! nyt pääsen vihdoin kokeilemaan tätäkin ihanuutta.
Päivänsankari on kova 1D (One Direction) fani ja päädyimme yllätykseksi laittamaan kakun reunaan vielä bändin logon ja poikien nimet.


Kakkupohja on normi 5 munan sokerikakkupohja.
Kostutin kakun laimennetulla mandariini-appelsiinimehulla.
Jaoin pohjan 3 osaan ja kumpaankin väliin laitoin toiveiden mukaisesti kerroksen itse tehtyä mansikkahilloa jonka päälle kerros kermavaahtoa.
Kakun kuorrutin ohuelti sokerikreemillä.

Sokerikreemi
125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g tomusokeria
1 rkl vettä

Vatkaa pehmeä margariini notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Lisää tomusokeri vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.


Sitten tulee minulle mielenkiintoisin kokeilun vaihe. Millä saa hillittömän mätön diplomaattikreemiä kakun päälle ja sen vielä pysymään siinä. Ja siihen päälle vielä siististi sokerikuorrutteen...
Mutta helpostihan tuo onnistui. Kreemistä tuli sopivan kiinteää ja oli hyvin muovattavissa kukkulaksi.

Diplomaattikreemi
2 dl vettä
3/4 dl vaniljakreemijauhetta
5 dl vispikermaa

Lisää vaniljakreemijauhe kylmään veteen ja vatkaa kunnolla 3-5 minuutin ajan.
Anna seoksen saostua 5 min ajan.
Vaahdota kerma ja sekoita siihen saostunut vaniljakreemi.
Jos seos jää löysäksi lisää siihen hieman vaniljakreemijauhetta ja odota hetki.



Koko komeuden päällä on vihreä sokerimassakuorrute.
Ja loppu koristelut kukin ja 1D -aihein.



 
 
 


 
 
 


 
 
Kakku oli juhlijoiden mukaan oikein hyvää ja kaikki meni parempiin suihin.
Täytyy tehdä tammikuussa omille synttäreilleni uusi niin pääsen itsekin maistelemaan tätä kermaista ihanuutta.
 

 

Kakun koristeiksi ruusuja ja muita kukkasia

Mitäpä olisi Prinsessa-kakku ilman kukkia...? En tohdi edes kokeilla, niinpä askartelin kukkakurssilta saamilla opeillani sokerimassasta ryhmän kahden värisiä ruusuja ja muita kukkia.
Meillä kotona valon puolesta paras paikka tällaiseen askarteluun ei taida olla se paras paikka, sokerimassa nimittäin tuntui pääni yläpuolella olevan lampun lämmöstä alkavan kerta kaikkiaan sulamaan. Pitää ensi kerralla miettiä parempi paikka, nyt en kesken kaiken lähtenyt työkalujani jne. muualle siirtämään vaan yritin hoitaa homman pikaisesti loppuun.
Tällaisia niistä sitten tuli.




Ja kimalletomua päälle... tulee kyllä tarkoituksensa mukaisesti ihkun viimeistellyt vaikka itse sanonkin.
 



Ja niitä muita kakkuun tulleita eri kokoisia kukkasia


 

 
Prinsessa-kakku koko komeudessaan